On-Arrival training Northeimissa 1.-7.11.

Nyt on tullut vähän liian pitkä tauko kirjoittamiseen, mutta viime viikkoina on ollut niin paljon kaikkea etten vieläkään ole ehtinyt keskittymään tänne kirjoittamiseen. First things first..

Ajattelin kuitenkin kertoa vähän meidän on-arrival trainingista, eli siis tänne saapumisen jälkeisestä seminaarista. Minulla ja Teresalla oli sama seminaari kuin Mikolla ja Saralla, joten me lähdettiin matkaan yhdessä.

Lauantain menomatka Northeimiin ei ollut ihan ongelmaton. Sinne on täältä jotain yli 300km, joten me lähdettiin junalla aamusella liikenteeseen ja mentiin Oldenburgin ja Bremenin kautta Hannoveriin, jossa sitten vaihdettiin junaa Northeimiin vievään. Ensimmäisen junan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta toisessa junassa ei ehditty istua kuin jotain 15 minuuttia kun kaiuttimista alkoi kuulua sama saksankielinen tiedotus moneen otteeseen. Minä ymmärsin sen verran, että ihankuin juna ei jatkaisi matkaa. Siinä me sitä ääneen pohdittiin, kun ystävällinen saksalaisnainen sitten selvensi meille, että matkalla seuraavalle asemalle/seuraavalla asemalla oli sattunut onnettomuus (ilmeisesti itsemurha) ja meidän matka jatkuisi bussilla.

No, matkahan jatkui. Neljännellä lähteneellä bussilla. Junallinen ihmisiä, joista jokainen tahtoo päästä jatkamaan matkaa mahdollisimman nopeasti. Me oltiinkin sitten semmosen tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta jo silloin kun päästiin bussiin, kun matkalaukkujen kanssa meillä ei oikein ollut nopeusetua. Bussilla jatkettiin seuraavan jälkeiselle asemalle (matkalla nähtiin muuten sikahieno linna, Marienburg! Siellä on pakko päästä käymään) ja sieltä seuraavalla lähteneellä junalla Northeimiin.

Meidän neljän mukaan löytyi myös matkan varrelta kaksi muuta EVS-ihmistä; Hannoverissa vuottaan tekevä espanjalainen Pablo ja seuraavalta juna-asemalta Caitlyn Walesista. Ilmeisesti oltiin jotenkin selkeesti ulkomaalaisia tai jotain, kun väkeä vaan tipahteli paikalle.. :D

 Illalla saavuttiin sitten semmoset kolme, neljä tuntia myöhässä (ja rättiväsyneinä) perille seminaaripaikkaan. Koska meitä oltiin odoteltu pitkälle pidempään kuin piti, meillä oli illalla vaan lyhyt yhteinen momentti ja sitten päästiin laittelemaan huoneita kuntoon ja käymään yöpuulle. Olin niin väsynyt, ettei baarikierros napannut yhtään, vaan kaaduin sitten omaan sänkyyn.

Aamu oli rauhallisen rento. Koko seminaari toteutettiin non-formal learningin periaatteilla, eli meidän ei tarvinnut istua kuuntelemassa kaikki päivät vaan saatiin oikeesti miettiä asioita, tehtiin ryhmätöitä ja vähän vaikka mitä. Aamut alkoivat yhteisesti 9.30, joten herätys oli vapaamuotoinen kunhan kävi aamupalalla ennen yhdeksää. Sitten lopeteltiin aamun osuus lounaaseen siellä puoli yhden tienoolla, jonka jälkeen meillä oli aina tauko kolmeen asti. Kolmelta sitten jatkettiin iltapalaan asti eli puoli seitsemään.

Tämä oli se päivän perusrunko, jota sitten fiksailtiin fiiliksen ja tehtävien juttujen mukaan. Tosi hyvä juttu oli pitkä tauko päivällä, että pääsi kaupungille haukkaamaan happea tai nukkumaan päikkäreitä tarvittaessa, pysyi sitten paljon virkeämpänä myös iltapäivän.

Toisena päivänä meillä oli tutustumista erilaisten nimipelien muodossa ja tehtiin kaverihaastattelut. Lisäksi pohdittiin syitä sille, että miksi me kaikki ollaan päätetty tehdä tämä EVS-vuosi, mitkä olivat meidän kannustimet. Meidän ohjaajat Tracy ja Ian esitteli erilaiset raadolliset kymmenen (vai 11?) perinteisintä syytä/ihmistyyppiä, jotka tekevät EVS-vuotta ja meidän piti sitten pisteinä antaa arviot meidän omista motiiveista.

Maanantai meni virallisia käsitteitä kerratessa; mikä on mentori, mikä on tutori, miten euroopan komissio liittyy asiaan ja kuinka kansallinen toimisto. Lisäksi päästiin esittelemään meidän omia projekteja, eli millaisessa paikassa työskennellään ja millaiset olot meillä on ja ketkä on meistä vastaavia ihmisiä. Minä pystyin onneksi tekemään sen Teresan kanssa yhdessä~ Oli tosi jännä nähdä, miten erilaisissa projekteissa me kaikki oltiin; oli ranskankielistä lastentarhaa, museota, kehitysvammaisten asuntolaa, nuorisokeskusta.. Ihan kaikkee laidasta laitaan.

Seuraavana päivänä meillä oli vuorossa Stadtrally eli townrally eli kaupungintutkimiskilpailu. Tää oli sinällään erilainen kaikista tähänastisista, että me valmisteltiin itse toisille ryhmille tehtävät. Me saatiin ottaa selfieitä vaikka kuinka paljon (patsaiden ja ihmisten kanssa) ja tehdä ihmistorni kaupungin keskustaan ja vaikka mitä muuta :D tämä oli Teresan ryhmän meille keksimä tehtävälista, mutta niiden pahaksi lykyksi (hähä) ne joutuikin sitten mm. tekemään macarena-flashmobin ja laulamaan barbie girliä paikallisessa ostoskeskuksessa! Myönnettäköön, että hauskaa oli kaikilla :D myös meillä, vaikka ihmiset ei oikein aina lämminneet kuvien ottamiselle meidän kanssa, luulivat että oltiin rahaa vailla vaikka kuinka koitettiin selittää.

Kaupunkirastien jälkeen meille tuli vielä vieraaksi Alex kansallisesta toimistosta, kertomaan omasta työstään ja kuuntelemaan meidän mahdollisia huolia ja murheita. Oli kyllä ihan ihmeellistä huomata, kun koko viikon kuunteli muiden tarinoita, että miten kamalan hyvässä asemassa me ollaan täällä Rhauderfehnissä ja Mikko ja kumppanit Aurichissa. Meillä on asuntoasiat kunnossa, mukavat pomot, asiantuntevat auttajat ja meidän oikeuksista pidetään viimeisen päälle huolta. Kaikilla ei ollut ihan yhtä hyvät olot, joten en oo kun onnellinen! :)

 Keskiviikkona pohdittiin sitten elämistä Saksassa ja saksalaista kulttuuria. Lisäksi me mietittiin meidän omia kulttuurisia eroja ja omia rajoja liikkumalla lattialle tehdyllä asteikolla sekä tekemällä erilaisia tehtäviä. Torstaina puolestaan mentiin isompiin ympyröihin ja pohdittiin euroopan tulevaisuutta. Meidän piti aloittaa tekemällä ryhmissä mahdollisimman pahat kuvat euroopan tulevaisuudesta ("mikä on pahinta mitä voisi tapahtua") ja sitten purettiin niitä. Mietittiin myös että mitä pitäisi tapahtua euroopassa.

Torstaina tehtiin myös halukkaiden kesken päivätauolla retki kukkulalle (? en oikein tiedä mikskä mäennyppyläksi sitä olis pitänyt kutsua :D) kaupungista lehtimetsän läpi aina korkeimmalle huipulle, jossa oli sitten kahvila ja näkötorni. Oli ihan uskomattoman kaunista! Aurinko paisto, oli rapsakan viileä ilma ja huipulle kiipeäminen oli yhtä tuskaa säännöllisin väliajoin (se ei ollu ihan loiva mäki).

Näkymä oli aika hillittömän upea näkötornista käsin, mitä nyt
korkeenpaikankammo meinas vähän lamaannuttaa :D

Tästä kuvasta propsit Patrycjalle c:

Koko loppuviikkohan me oltiinkin jo etukäteen panikoitu perjantaita. Paitsi siksi, että meillä oli ihan uskomattoman hyvä seminaari ja ero ihan uskomattomista ihmisistä tuli tosiasiaksi, myös siksi että arvon veturinkuljettajat päättivät lakkoilla Deutsche Bahnilla. Heti kun tieto lakosta tuli, meidän kaikkien oli pakko aloittaa suunnittelut, että päästäis kaikki ajallaan kotiin. Kyllähän me sitten päästiinkin junilla koko matka, vaikka usko meinas jossain välissä loppua. Käytännössä matka oli samanlainen kuin se olis muutenkin ollut, ainoo vaan että junat oli oikeesti täpötäynnä lössiä. Varsinkin toisella vaihdolla Hannoverista Leeriin, jossa koko laituri oli tupaten täynnä väkeä. Meidän onneks junan ovi sattui suoraan nenän eteen c: päästiin rynnimään hyville paikoille.

Kotona oltiin joskus iltaseittemältä perjantaina ja olin kyllä ihan rättipoikki. Koitin kyllä koko viikon mennä inhimilliseen aikaan nukkumaan enkä lähtenyt baarikierroksille muiden mukaan (paitsi kahdesti käytiin irkkubaarissa yksillä Mikon ja ohjaajien kanssa), mutta ympärillä pyörivät yli 20 ihmistä, viisi huonekaveria, jatkuva keskittyminen ja englanti/saksa-sekoitus kyllä uuvuttavat lopulta pään melko tehokkaasti.

Loppujenlopuks meillä oli kuitenkin ihan uskomattoman hyvä seminaari! Oli tosi surku erota perjantaina, mutta muutamien kanssa ollaan jo sovittukin näkevämme. Yksi parhaista uusista ystävistä, latvialainen Arda, asuukin tunnin matkan päässä junalla joten ollaan jo sovittu että nähdään jahka tästä elämä vähän tasottuu itse kullakin, joulua edeltävät viikot on melkoista häslinkiä niillä että minulla. :)

Minulla on vielä kertoiltavaa myös seminaarin jälkeisestä sunnuntaista (joka oli muuten ihan uskomattoman hieno päivä) ja pian myös reissusta Kasseliin, jonne siis lähdetään huomenna. Aika on alkanut lentää sitä vauhtia, ettei oikein edes ehdi huomata viikkojen kulumista. Kohta varmaan ollaankin jo joulussa ja sitten pääsee kotiin c:

- Emmi