On-Arrival training Northeimissa 1.-7.11.

Nyt on tullut vähän liian pitkä tauko kirjoittamiseen, mutta viime viikkoina on ollut niin paljon kaikkea etten vieläkään ole ehtinyt keskittymään tänne kirjoittamiseen. First things first..

Ajattelin kuitenkin kertoa vähän meidän on-arrival trainingista, eli siis tänne saapumisen jälkeisestä seminaarista. Minulla ja Teresalla oli sama seminaari kuin Mikolla ja Saralla, joten me lähdettiin matkaan yhdessä.

Lauantain menomatka Northeimiin ei ollut ihan ongelmaton. Sinne on täältä jotain yli 300km, joten me lähdettiin junalla aamusella liikenteeseen ja mentiin Oldenburgin ja Bremenin kautta Hannoveriin, jossa sitten vaihdettiin junaa Northeimiin vievään. Ensimmäisen junan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta toisessa junassa ei ehditty istua kuin jotain 15 minuuttia kun kaiuttimista alkoi kuulua sama saksankielinen tiedotus moneen otteeseen. Minä ymmärsin sen verran, että ihankuin juna ei jatkaisi matkaa. Siinä me sitä ääneen pohdittiin, kun ystävällinen saksalaisnainen sitten selvensi meille, että matkalla seuraavalle asemalle/seuraavalla asemalla oli sattunut onnettomuus (ilmeisesti itsemurha) ja meidän matka jatkuisi bussilla.

No, matkahan jatkui. Neljännellä lähteneellä bussilla. Junallinen ihmisiä, joista jokainen tahtoo päästä jatkamaan matkaa mahdollisimman nopeasti. Me oltiinkin sitten semmosen tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta jo silloin kun päästiin bussiin, kun matkalaukkujen kanssa meillä ei oikein ollut nopeusetua. Bussilla jatkettiin seuraavan jälkeiselle asemalle (matkalla nähtiin muuten sikahieno linna, Marienburg! Siellä on pakko päästä käymään) ja sieltä seuraavalla lähteneellä junalla Northeimiin.

Meidän neljän mukaan löytyi myös matkan varrelta kaksi muuta EVS-ihmistä; Hannoverissa vuottaan tekevä espanjalainen Pablo ja seuraavalta juna-asemalta Caitlyn Walesista. Ilmeisesti oltiin jotenkin selkeesti ulkomaalaisia tai jotain, kun väkeä vaan tipahteli paikalle.. :D

 Illalla saavuttiin sitten semmoset kolme, neljä tuntia myöhässä (ja rättiväsyneinä) perille seminaaripaikkaan. Koska meitä oltiin odoteltu pitkälle pidempään kuin piti, meillä oli illalla vaan lyhyt yhteinen momentti ja sitten päästiin laittelemaan huoneita kuntoon ja käymään yöpuulle. Olin niin väsynyt, ettei baarikierros napannut yhtään, vaan kaaduin sitten omaan sänkyyn.

Aamu oli rauhallisen rento. Koko seminaari toteutettiin non-formal learningin periaatteilla, eli meidän ei tarvinnut istua kuuntelemassa kaikki päivät vaan saatiin oikeesti miettiä asioita, tehtiin ryhmätöitä ja vähän vaikka mitä. Aamut alkoivat yhteisesti 9.30, joten herätys oli vapaamuotoinen kunhan kävi aamupalalla ennen yhdeksää. Sitten lopeteltiin aamun osuus lounaaseen siellä puoli yhden tienoolla, jonka jälkeen meillä oli aina tauko kolmeen asti. Kolmelta sitten jatkettiin iltapalaan asti eli puoli seitsemään.

Tämä oli se päivän perusrunko, jota sitten fiksailtiin fiiliksen ja tehtävien juttujen mukaan. Tosi hyvä juttu oli pitkä tauko päivällä, että pääsi kaupungille haukkaamaan happea tai nukkumaan päikkäreitä tarvittaessa, pysyi sitten paljon virkeämpänä myös iltapäivän.

Toisena päivänä meillä oli tutustumista erilaisten nimipelien muodossa ja tehtiin kaverihaastattelut. Lisäksi pohdittiin syitä sille, että miksi me kaikki ollaan päätetty tehdä tämä EVS-vuosi, mitkä olivat meidän kannustimet. Meidän ohjaajat Tracy ja Ian esitteli erilaiset raadolliset kymmenen (vai 11?) perinteisintä syytä/ihmistyyppiä, jotka tekevät EVS-vuotta ja meidän piti sitten pisteinä antaa arviot meidän omista motiiveista.

Maanantai meni virallisia käsitteitä kerratessa; mikä on mentori, mikä on tutori, miten euroopan komissio liittyy asiaan ja kuinka kansallinen toimisto. Lisäksi päästiin esittelemään meidän omia projekteja, eli millaisessa paikassa työskennellään ja millaiset olot meillä on ja ketkä on meistä vastaavia ihmisiä. Minä pystyin onneksi tekemään sen Teresan kanssa yhdessä~ Oli tosi jännä nähdä, miten erilaisissa projekteissa me kaikki oltiin; oli ranskankielistä lastentarhaa, museota, kehitysvammaisten asuntolaa, nuorisokeskusta.. Ihan kaikkee laidasta laitaan.

Seuraavana päivänä meillä oli vuorossa Stadtrally eli townrally eli kaupungintutkimiskilpailu. Tää oli sinällään erilainen kaikista tähänastisista, että me valmisteltiin itse toisille ryhmille tehtävät. Me saatiin ottaa selfieitä vaikka kuinka paljon (patsaiden ja ihmisten kanssa) ja tehdä ihmistorni kaupungin keskustaan ja vaikka mitä muuta :D tämä oli Teresan ryhmän meille keksimä tehtävälista, mutta niiden pahaksi lykyksi (hähä) ne joutuikin sitten mm. tekemään macarena-flashmobin ja laulamaan barbie girliä paikallisessa ostoskeskuksessa! Myönnettäköön, että hauskaa oli kaikilla :D myös meillä, vaikka ihmiset ei oikein aina lämminneet kuvien ottamiselle meidän kanssa, luulivat että oltiin rahaa vailla vaikka kuinka koitettiin selittää.

Kaupunkirastien jälkeen meille tuli vielä vieraaksi Alex kansallisesta toimistosta, kertomaan omasta työstään ja kuuntelemaan meidän mahdollisia huolia ja murheita. Oli kyllä ihan ihmeellistä huomata, kun koko viikon kuunteli muiden tarinoita, että miten kamalan hyvässä asemassa me ollaan täällä Rhauderfehnissä ja Mikko ja kumppanit Aurichissa. Meillä on asuntoasiat kunnossa, mukavat pomot, asiantuntevat auttajat ja meidän oikeuksista pidetään viimeisen päälle huolta. Kaikilla ei ollut ihan yhtä hyvät olot, joten en oo kun onnellinen! :)

 Keskiviikkona pohdittiin sitten elämistä Saksassa ja saksalaista kulttuuria. Lisäksi me mietittiin meidän omia kulttuurisia eroja ja omia rajoja liikkumalla lattialle tehdyllä asteikolla sekä tekemällä erilaisia tehtäviä. Torstaina puolestaan mentiin isompiin ympyröihin ja pohdittiin euroopan tulevaisuutta. Meidän piti aloittaa tekemällä ryhmissä mahdollisimman pahat kuvat euroopan tulevaisuudesta ("mikä on pahinta mitä voisi tapahtua") ja sitten purettiin niitä. Mietittiin myös että mitä pitäisi tapahtua euroopassa.

Torstaina tehtiin myös halukkaiden kesken päivätauolla retki kukkulalle (? en oikein tiedä mikskä mäennyppyläksi sitä olis pitänyt kutsua :D) kaupungista lehtimetsän läpi aina korkeimmalle huipulle, jossa oli sitten kahvila ja näkötorni. Oli ihan uskomattoman kaunista! Aurinko paisto, oli rapsakan viileä ilma ja huipulle kiipeäminen oli yhtä tuskaa säännöllisin väliajoin (se ei ollu ihan loiva mäki).

Näkymä oli aika hillittömän upea näkötornista käsin, mitä nyt
korkeenpaikankammo meinas vähän lamaannuttaa :D

Tästä kuvasta propsit Patrycjalle c:

Koko loppuviikkohan me oltiinkin jo etukäteen panikoitu perjantaita. Paitsi siksi, että meillä oli ihan uskomattoman hyvä seminaari ja ero ihan uskomattomista ihmisistä tuli tosiasiaksi, myös siksi että arvon veturinkuljettajat päättivät lakkoilla Deutsche Bahnilla. Heti kun tieto lakosta tuli, meidän kaikkien oli pakko aloittaa suunnittelut, että päästäis kaikki ajallaan kotiin. Kyllähän me sitten päästiinkin junilla koko matka, vaikka usko meinas jossain välissä loppua. Käytännössä matka oli samanlainen kuin se olis muutenkin ollut, ainoo vaan että junat oli oikeesti täpötäynnä lössiä. Varsinkin toisella vaihdolla Hannoverista Leeriin, jossa koko laituri oli tupaten täynnä väkeä. Meidän onneks junan ovi sattui suoraan nenän eteen c: päästiin rynnimään hyville paikoille.

Kotona oltiin joskus iltaseittemältä perjantaina ja olin kyllä ihan rättipoikki. Koitin kyllä koko viikon mennä inhimilliseen aikaan nukkumaan enkä lähtenyt baarikierroksille muiden mukaan (paitsi kahdesti käytiin irkkubaarissa yksillä Mikon ja ohjaajien kanssa), mutta ympärillä pyörivät yli 20 ihmistä, viisi huonekaveria, jatkuva keskittyminen ja englanti/saksa-sekoitus kyllä uuvuttavat lopulta pään melko tehokkaasti.

Loppujenlopuks meillä oli kuitenkin ihan uskomattoman hyvä seminaari! Oli tosi surku erota perjantaina, mutta muutamien kanssa ollaan jo sovittukin näkevämme. Yksi parhaista uusista ystävistä, latvialainen Arda, asuukin tunnin matkan päässä junalla joten ollaan jo sovittu että nähdään jahka tästä elämä vähän tasottuu itse kullakin, joulua edeltävät viikot on melkoista häslinkiä niillä että minulla. :)

Minulla on vielä kertoiltavaa myös seminaarin jälkeisestä sunnuntaista (joka oli muuten ihan uskomattoman hieno päivä) ja pian myös reissusta Kasseliin, jonne siis lähdetään huomenna. Aika on alkanut lentää sitä vauhtia, ettei oikein edes ehdi huomata viikkojen kulumista. Kohta varmaan ollaankin jo joulussa ja sitten pääsee kotiin c:

- Emmi

Säänhaltija

Synttärit oli ja meni, ihania ihmisiä oli talo täynnä, mutta niistä postausta sitten kun jaksan syventyä asiaan.

Halusin normaalien kuulumisten sijaan pohdiskella tovin paikallista säätä, joka jaksaa ihmetyttää minua.

Täällä ollaan siis kovaa vauhtia (noh, miten sen nyt ottaa) menossa talvea kohti. Etukäteen olen kuullut että syksyn tunnistaa täällä vesisateesta ja talven siitä että vettä sataa jatkuvasti. Tai ainakin jonkin sortin räntää.

Tämän hetken sää (noh, oikeastaan viimeisen viikon) on alkanut muistuttaa eniten syksyä. Vettä on tullut päivittäin, tuuli on melko voimakasta. Eilen kielikurssilta takaisin polkiessa homma muuttui melko pian raskaaksi, kun tuuli vastaan ja vielä melko voimakkaina puuskina. Satoipa matkalla vettäkin, että kotiin tullessa farkut olivat ehtineet kastua inhottavan lismaisiksi.

Itsestä tämä syksy tuntuu jotenkin erittäin kummalliselle. Kohta käännytään jo marraskuun puolelle ja kaiken järjen mukaan ilman pitäisi kylmetä, etenkin aamujen kovaa vauhtia, mutta täällä ollaan edelleen noin 10 plussa-asteen tienoilla. Sen sijaan kotoa on kuullut jo tarinoita siitä, mitenkä Suomen lämpötilat alkavat aamuisin olla -5 asteessa tms.

Ei sillä, tämä keli tuntuu minusta toistaiseksi pahemmalle kuin pikkupakkanen. Tai vähän isompikin. Täällä ilmankosteus on paljon suurempi, joten huolimatta asteluvusta sää tuntuu monta kertaa kylmemmälle (ja muistetaan, että tämä on yhdistettynä siihen tuuleen!). Eilen otin myös ensimmäistä kertaa käyttöön ohuet lapaset, kun pyöräillessä viima meinaa ottaa tosi pahasti kiinni. Kyllä se pikkupakkanen ja kuivempi keli lämmittäisi mieltä juuri nyt vähän enemmän kuin tämä epämääräinen tihkutus.

Noh, kylläpä tästä kelistä selviää, mielenkiintoista hommasta tulenee vasta siinä vaiheessa kun pitää tulla takaisin Suomeen uudeksi vuodeksi, jos pakkaset paukkuvat tavallisen vuoden tapaan ;) hurr!

Täälläkin pitäisi kyllä olla talvella pakkasta ja ehkä vähän luntakin, mutta en oikein jaksa uskoa että voin kutsua sitä oikeaksi talveksi näin suomalaisen mittapuulla. Teresa sen sijaan on elänyt talvessa viimeisen kolme viikkoa :D voi olla, että talviaika tulee olemaan sille enemmän tai vähemmän kamala kokemus.

Loppuun vielä mielenkiintoinen havainto tiistaipäivistä, sillä homma alkaa muuttua erittäin ironisen koomiseksi:

Joka tiistai, täällä sataa vettä. Pikkutunneilta aamusta, aina piiiiiitkälle iltaan. Tiistaihan on siis meille, minulle ja Teresalle kielikurssipäivä, joten katsellaan joka kerta pitkin päivää että "kyllä se vaan sataa, ehkä voidaan pyytää autokyyti sinne jos jatkaa vielä sadetta". Kyllähän se jatkaa satamista, aina sinne iltaviiteen, puoli kuuteen asti. Sitten, yllättäen, aurinko alkaa paistaa ja pilvet väistyvät alle tunti siitä, kun pitäisi lähteä polkemaan Ostrhauderfehniin. Matkahan on vain 4km suuntaansa, eli ei juuri mitään, mutta laiska ihminen on laiska ihminen :D

Eilen tehtiin sitten ennätys. Oikeasti vettä tuli kun taivaan täydeltä koko päivä ja me jo ehdittiin kysellä kyytiä kielikurssille, koska kerrankin näytti että se sade ei vaan lakkaa. Minä kyllä nauroin Teresalle, että älä huoli, kyllä me pyörillä päästään vielä lähtemään, kyllä se aurinko paistaa. Ja niinhän siinä (piruvie sentään!) kävi :D Hieman kuuden jälkeen erehdyin katsomaan ulos ja kuinka ollakkaan, aurinko alkoi paistaa taivaanrannassa. En tiennyt että pitäisikö siinä nauraa vai itkeä, kun kymmenen minuuttia aiemmin vettä satoi minkä ehti.

Tämä todisteena siitä eilisestä auringonpaisteesta..
Vähän huono kuva, mutta kirkasta on!

Tämmöisiä kokemuksia kelistä tähän asti, siis näinä noin kahtena kuukautena. Talvea odotellessa, ehdottomasti, sitten tietää taas vähän lisää.

- Emmi

P.S. Kaksi kuukautta täällä tulee oikeesti kohta täyteen! Hurjaa :D

Synttäriviikonloppu lähenee!

Tästä viikonlopusta ja ensi viikosta on tulossa minulle melkoista hulinaa.

Perjantaina meille tulee vieraita; Teresalle kaksi ystävää Italiasta, Manuelille 4 saksalaista ystävää. Perjantaina mennnäänkin sitten (minun työpäivän eli iltaysin jälkeen) Leeriin Gallimarkt-häppeninkiin. Se on ymmärtääkseni jonkin sortin tivoli, joka päättyy perjantai-iltana ilotulitukseen ja sen jälkeen on vielä disko. Sarah pyysi meitä sinne, joten eiköhän me olla koko miehityksellä menossa tanssimaan vähän :) Mikon raahaan myös mukana, huolimatta siitä että sitä nyt on turha edes yrittää saada tanssimaan. Mutta ompahan seurana~ Lisäksi meille tulee Sina ja Kyuri Aurichista perjantain-lauantain väliseksi yöksi. Oli vähän paha mennä sanomaan ei, kun vetosivat synttäreihin! Ja onhan niitä kiva nähdä aina.

Lauantaina sitten on minun tällä hetkellä eniten odottama päivä. Teen normaalin työpäivän Jugendcafessa kolmesta seittemään illalla, mutta sen jälkeen päästään juhlimaan mun synttäreitä kun Roosa, Anna ja Sipsu tulee tänne! Ne tosin tulee jo vähän mun töitten alkamisen jälkeen Rhauderfehniin, mutta Mikko saa toimia kämpillä vastaanottokomiteana. Mun on pakko olla töissä kun lupasin aiemmin Teresalle (kun silläkin on ystäviä kylässä ja vain viikonlopun; minun ovat täällä sentään melkein viikon).

Kaikkee jännää on siis tulossa. Huhuhuu! Maltan tuskin odottaa, intoilukertoimet kohoaa päivä päivältä c: ♥ Sen kunniaks varmaan tän päivän suursiivousurakka alkaakin ihan häränraivolla :D


Palaan asiaan ensi viikolla; mukavaa viikonloppua kaikille~

- Emmi

Comenius-viikko ja Jugendcafen avajaiset

Noniin, heippa vaan!

Viime viikolla piti kiirettä ja siksi oma päivittämistahti on nyt ollut erittäin hidasta. Oman jaksamisen takia on jättänyt tämän vähemmälle :) Oon ollut liian väsynyt ajatellakseni pitkiä kertomuksia.

Miksis sitten piti niin kauheeta kiirettä?

Meille tuli tänne Rhauderfehniin vesiaiheisen Comenius-projektin vieraita Saksan Kasselista, Suomesta, Puolasta, Liettuasta ja Espanjasta. Meidät vapaaehtoiset oli buukattu siihen kiinni erittäin tiiviisti, auttamaan kaikessa mahdollisessa. Minulla suurin velvollisuus liittyi tottakai Suomen ryhmän auttamiseen, johon kuului kaksi opettajaa ja semmoiset kuusi tai seitsemän (???) noin 12-vuotiasta poikaa :)

Maanantai oli ryhmien saapumispäivä, joten meidän ei vielä silloin tarvinnut tehdä kuin joitain valmisteluja tulevia päiviä varten. Itse ruljanssi alkoi sitten tiistaina, kun meillä oli reissu Baltrumin saarelle tekemään mutakävely.

Minähän olin tehnyt kyseisen kävelyn jo kesällä 2013 ja siksi olin tällä kertaa ihan kauhuissani, pelkkä ajatus teki pahaa :D Viimeksi en nimittäin ollut ko. mutakävelyn ystävä ollenkaan, puhumattakaan siitä että nyt syksy teki jo tuloaan ja vesi ja muta olisi varmasti kylmää ja ulottuisi polviin. No, ehkä ne ei olleet parhaat mahdolliset, mutta näillä ennakko-oletuksilla mentiin.

Ensin mentiin rannikolle bussilla ja itse saarelle jatkettiin luonnollisesti lautalla. Saarella aikaa meillä oli kuutisen tuntia. Ensin mentiin rannalle, jossa oppilaat saivat keräillä rannalta simpukankuoria ja kaikkea muuta sieltä löytyvää. Me vapaaehtoiset (pääasiassa ympäristövapaaehtoiset tosin, eli Sara ja Jonas) kerrottiin sitten lisää niistä jutuista joita lapset löysivät ja kierrettiin muutenkin katsomassa ettei kukaan hävinnyt porukasta tms. Lisäksi myöhemmin pelattiin rannalla jalkapalloa ja rakennettiin hiekkalinnoja. Eräs ehkä 10-vuotias saksalaispoika oli rakennusmestarina, minä ja Teresa yritettiin parhaamme tehdä mahdollisimman hieno linna apuna. Hienohan siitä tuli, tottakai :D

No, rantaseikkailun jälkeen mentiin syömään rantaravintolaan (?). Siinä missä kaikki opettajat menivät toiselle puolelle syömään, meidät vapaaehtoiset ahdettiin syömään kaikkien lasten kanssa yhteen huoneeseen. Ainakin melua riitti :D Mutta ihan hauskaa oli kuunnella, kun puolalaiset ja espanjalaiset lapset omassa pöydässä onnistuivat kommunikoimaan vaikka minkämoisten mutkien kautta tosi hyvin, vaikka englanti ei varsinkaan jälkimmäisellä puoliskolla ollut vielä kovin kummoinen. Oli aika hienoa :)

Rannalta jatkettiin vielä matkamuistomyymälän kautta Waddensea -museoon, ennen mutakävelyä. Itse kävelylle lähdettiin sitten neljän jälkeen. Porukka jakautui kahteen ryhmään; oli suomalaisten ja Kasselin saksalaisten ryhmä (johon myös minä ja Teresa kuuluttiin) sekä toinen ryhmä, johon kuuluivat kaikki muut.

Eikun menoksi..

Kävelyn alku lähti paljon kevyemmin kuin viimeksi, sillä Baltrumin päässä maa on kiinteämpää kuin toisessa päässä. Muutenkin minusta alkoi tuntua kävelyn edetessä sille, että herrajesta, onko tämä tällä kertaa jotenkin helpompaa? Samaan aikaan pelkäsin kuitenkin koko ajan että apua, kohta ollaan polvia myöten (no, ainakin melkein) mutalöllössä. Mutta suureksi yllätyksekseni, ei oltu. Polvia myöten vedessä kyllä kahlattiin, mutta muta ei missään vaiheessa muuttunut ylivoimaisen raskaaksi tai syväksi. Pahimmillaan sitä oli hieman yli nilkkoihin. Ja ennenkuin minä huomasinkaan oltiin jo toisella rannalla! :D En todellakaan olisi uskonut.

Tosin perille päästyä kuultiin toiselta ryhmältä, että meidän reittivalinta oli ollut helpompi. Sen myös näki päälle päin, sillä koko toinen ryhmä oli umpikurainen ja meillä hädin tuskin mutaa ollenkaan kamppeissa. Varmaan jakautuminen näin johtui siitä, että Suomen ryhmän matkalaukut olivat monta päivää seikkailemassa teillä tietymättömillä ja näinollen vaihtovaatteet olivat erittäin vähissä eli poikia ei kehdattu viedä hankalampaa reittiä. Aina parempi näin, nyt olen innostuneempi koko mutakävelystä ja ehkä jos se pitää vielä joskus elämässä tehdä niin ainakaan asenne ei ole esteenä :D

Iltakympiltä oltiin sitten viimein kotona ja voin kertoa että uni voitti aika heti, kun suihkun kautta sänkyyn pääsin. Seuraavana aamuna herätys oli kuitenkin jälleen aikaisin, sillä meillä oli jo vartin yli seittemän aikaan puuhaa koululla; ylimääräisten tuolien kantoa luokkiin sillä Comenius-vieraat osallistuivat myös tavallisille oppitunneille.

Muuten päivä kului jälleen valmisteluja tehdessä; meidän piti kattaa lounas ja iltapäivällä ryhtyä valmistelemaan grillijuhlia Comenius-vieraille ja näiden isäntäperheille. En muuten ole eläessäni nähnyt niin järeätä määrää grilliruokaa.. :D Mutta oli vieraitakin paljon, noin sata henkeä. Jonas hääri grillimestarina, me muut säädettiin vähän kaikkea tarpeellista. Mutta kun Comenius-ryhmä palasi Papenburgista telakalta, minun piti mennä Manuelin kanssa järjestämään halliin liikuntaa ja kaikkea mahdollista ja vahtimaan ettei kukaan telo itseään tai toisiaan (ainakaan kovin pahasti). Tämä velvollisuus lankesi minulle tottakai Suomen ryhmän ansiosta; jok-ikinen meidän pojista oli siellä pelaamassa jalkapalloa :D Yllättävää..

No, kun grillijuhlat saatiin päätökseen meidän piti vielä siivota Mensan keittiö ja sen jälkeen oltiin jälleen vapaita. Sitä astioiden määrää. Onneksi sentään oli suurkeittiön astianpesukone, ettei siinä kauaa kuitenkaan loppupeleissä mennyt.

Torstaina sitten meillä oli reissu Bremeniin, jossa käytiin ensin tiedekeskus Universumissa. Paikka oli siis ilmeisesti vähän samanlainen kuin Heureka; siellä oli näyttelyitä ja niissä sai itse kokeilla ja testailla juttuja. Me saimme vapaasti valita haluamme näyttelyn vaihtoehdoista ihminen - maa - avaruus. Minä halusin mennä joko ihmis- tai maa-aiheiseen näyttelyyn, Manuel ei halunnut maahan ja Teresalle ei yllättäen ollut mitään väliä, joten päädyttiin ihmettelemään ihmiselämää. Oli kyllä mielenkiintoista! Jännin oli pilkkopimeä huone, jossa piti etsiä oikea reitti tunnustelemalla. Manuel veti sen helposti läpi, mutta minä ja Teresa seikkailtiin vähän monimutkaisemmin kun ei uskallettu jatkaa yhdestä kohtaa eteenpäin.. :D Pimeässä menee aistit totaalisen sekaisin, kun ei todellakaan nää yhtään mitään. Ulos kuitenkin päästiin ja hauskaa oli.

Tiedekeskuksesta jatkettiin Bremenin keskustaan, jossa muilla oli opastettu kierros - meidät kolme vapaaehtoista vapautettiin oitis ostoksille. Aikaa meillä oli ehkä kolme tuntia, joten ehdittiin käydä Teresan kanssa mm. ottamassa turistimeinigillä kuvia Bremenin soittoniekkojen patsaan luona (jossa oli muuten ryhmä japanilaisia turisteja......) ja isossa ja ihan älyttömän hienossa katolisessa kirkossa, joka oli torin kulmalla. Itse shoppailulle jäi sitten vähän vähemmän aikaa, kun hääsäiltiin pitkin poikin. Enkä minä loppupeleissä ostanutkaan subia enempää, Teresakin vain uudet kengät tarpeeseen.

Kun palattiin Bremenistä, päivä oli pulkassa. Minä kävin sanomassa heipat Suomen ryhmän opettajille ja läksin sitten kotiin nukkumaan. Kolme päivää putkeen 14 - 13 - 12 -tuntisia työpäiviä imi mehut aika tehokkaasti, ja kun perjantaina viimein oli ryhmien kotiinmenopäivä eli meillä ei ollut enää mitään velvollisuuksia sen suhteen, minun olo veti nopeasti huonompaan. Lähdin kuitenkin töihin, sillä meillä oli laitteiden ja kaiken esittelyä Jugendcafessa ja en halunnut missata niitä. Sieltä päästyämme menin vielä koululle muiden mukana, mutta heti kun oltiin saatu toinen Jugendcafeen liittyvä velvollisuus hoidettua, minä lähdin kotiin (osittain myös muiden painostamana). Olin nimittäin kuumeessa ja kotona kaaduinkin melkein heti sänkyyn ja nukuin toisten tuloon asti.

Perjantai-ilta menikin sitten sängyssä makoillessa, sillä ylhäällä oleminen oli liian raskasta. Samalla meinigillä jatkui myös lauantaiaamu; vasta iltapäivällä parin tunnin päiväunien jälkeen helpotti viimein. Onneksi Mikko oli koko tuon ajan seurana :) ♥ Mukavampi sairastaa kun ei tartte olla pitkiä aikoja yksin.

Sunnuntaina olin sitten jo enemmän tai vähemmän työskentelykunnossa, kun meillä oli Jugendcafen viralliset avajaiset. Ensin avajaiset olivat kutsuvieraille, kuten kunnanjohtajille, poliitikoille, nuorisotyöntekijöille jne. Sen jälkeen kahvila avautui muulle väelle. Hirveetä yleisöryntäystä ei vielä saatu, mutta toisaalta mainostaminenkin on ollut vielä vähän vähissä. Uskon että enemmän väkeä tulee kyllä kun sana leviää.

Huippujuttuja Jugendcafesta löytyy: pöytäjalis, biljardi, iso telkkari, kunnolliset musiikkivehkeet, keittiö jossa on mahdollista tehdä jotain ruokaa myös nuorten kanssa, pari tietokonetta :D Ja mukavat sohvat. Eli kaiken pitäis olla kunnossa sitä varten että asiakkaatkin viihtyy, eikä hintatasokaan ole todellakaan päätä huimaava. Kaikki on tosi halpaa.

Tästä alkaneesta viikosta ei nyt ole vielä paljon sanottavaa. Maanantaina olin kans työvuorossa kahvilassa, sillä nää pari ekaa kertaa meillä on täysi miehitys siltä varalta, ettei tiedetä jotain asiaa tai osata tehdä oikein. Jatkossa sitten meitä on vaan kaks kerrallaan, yksi saksaa puhuva ja minä tai Teresa :) Sain myös askarrella väliaikaisen julisteen nuorisokahvilalle, jossa menikin sitten ihan kiitettävästi aikaa..

Koitan kiristää päivitystahtia ja kertoa vähän enemmän tunnelmista pelkkien työtehtävien lisäksi, mutta katsotaan nyt miten onnistun pitämään siitä kiinni :D Pari aihepostausta pyörii mielessä, mutta luulen että tarvitsen vähän enemmän aikaa niihin.

Mukavaa loppuviikkoa! Ylihuomenna onkin Saksan yhteinäistymispäivä, eli vapaapäivä kaikille :)

- Emmi

P.S. Kuvat Baltrumista on Teresan puhelimella otettuja, koska allekirjoittanut unohti puhelimensa kotiin. Älkää säikähtäkö laatua...

Kuluneen viikon tunnelmia

Tällä viikolla on meinannut sattua ja tapahtua vaikka mitä..

Maanataina oli normaali työpäivä, olin ensimmäistä kertaa Bauwagonissa josta oppilaat saavat hakea pitkälle välitunnille kaikenmaailman urheilukamaa lainaan, kuten palloja ja sählyvälineitä. Seurana minulla oli Teresa ja Manuel, mutta viimeksimainittu tyytyi puhumaan ulkopuolella omien kavereidensa kanssa joten lopputulemana oli että me kaksi kielitaidotonta hoidettiin melkein koko homma. Tosin toisinaan edes kielimuurin kiertäminen ei auttanut ongelman ratkaisemiseen ja silloin käskytettiin Manuel apuun :D

Maanantai-iltapäivällä myös osuttiin yksiin poliisisedän kanssa, joka onnistui hieman suuttumaan minulle ja Teresalle. Oltiin ajamassa pyörillä normaaliin tapaan kotiin päin, kun poliisiauto ajaa vastaan ja pysäyttää vähän meidän jälkeen ja huutaa jotain. Ajattelin sitten, että sanoivat siitä kun ajoin jalkakäytävällä ja kun pääsin sieltä alas, poliisiauto jatkoi matkaa. Kuitenkin, kun päästiin tuohon kotiportille, se seurasikin meitä sinne! Meinasin vähän säikähtää, että mitähän pahaa me oikeasti ollaan tehty. Poliisi alkoi selittää saksaksi, me taas puolestaan selitettiin että me ei ymmärretä, kun ei olla saksasta. Siinä sitten katseltiin passeja ja ihmeteltiin tilannetta tovi, kunnes selvisi että oltiin ajettu yksisuuntaista katua väärään suuntaan pyörillä. Ei muuten käynyt mielessäkään koko asia, sillä kaikki muutkin olivat tehneet samaa! Noh, eipä tehdä toista kertaa.. Poliisi pienellä virneellä toivotti meille lopuksi hyvät päivänjatkot, mutta minulla otti aika tovin toipua säikähdyksestä :D

Tiistaina minulla oli töissä sama homma BW:ssä Saran kanssa, mutta myös Pausensportin valvonta Manuelin kanssa ensimmäisellä välitunnilla. Pausensport järjestetään liikuntahallissa, siellä oppilaat saavat pelata mitä milloinkin Manuel on järjestänyt. Tälle kerralle se oli jalkapalloa kahdessa hallin lohkoista (tytöille ja pojille omat) ja Zombipalloa, josta en koskaan ollut kuullutkaan. Mutta sekös se vasta oli oikeasti pelottava laji, kun hallinlohkossa viskoo toisiaan palloilla täydellä voimalla melkein parikymmentä ehkä 10-12 -vuotiasta! Apua sentään. Pakko oli vaan katsella mahdollisimman rauhallisen näköisenä sieltä kentän reunalta :D Mutta hauskaa niillä lapsilla oli, pitivät ihan hillitöntä metakkaa.

Lisäksi tiistaina minulla ja Teresalla oli ensimmäinen kielikurssi Ostrhauderfehnissä. Mentiin paikalle pyörillä, sillä matkaa on ehkä vaan neljä kilometriä. Kalle tuli hakemaan meitä pyörällä ja ajettiin yhdessä sitten kurssille, jotta me Teresan kanssa osattaisiin seuraavallakin kerralla oikeaan paikkaan.

Saksankurssi oli kyllä positiivisen symppis ylläri! Meidän opettaja ei puhu lähes yhtään englantia, mahdolliset kommunikaatiokielet ovat saksa ja venäjä. Koska viimeksimainittu on meillä hieman heikolla tolalla, oppiminen on hieman pakollista :D Mutta tykkään kyllä kamalasti siitä systeemistä! Tunnin jälkeen huomasin miten oikeesti muistinkin paljon asioita ja osasin jopa ihan omatoimisesti selittää opettajalle saksaksi että me ei ensi viikolla päästä tulemaan, sillä ollaan työreissulla Baltrumissa (mutakävely♥). Sitä ylpeyden määrää kun osaa jotain! :D Kyllä minä tämän kielen vielä opin..

Noh, torstaina oli seuraava uusi juttu kun päädyttiin kirjaston valvontavuoroon Teresan kanssa pariksi tunniksi. Muuten homma meni hyvin, mutta yksi viidesluokkalainen (10- tai 11-vuotias) tuli kysymään meiltä jotain ja jälleen kielimuuri tuli eteen ja oli pakko hakea Sara auttamaan. Noh,tilanne selvisi sitten ja poika sai tarvitsemaansa apua.

Perjantaina ja lauantaina säädettiin sitten Mensassa pöytiä ja tuoleja uuteen uskoon jotakin konferenssia varten. Perjantaina meitä oli Manuelia vaille kaikki paikalla, mutta lauantaina töihin päästiin vain minä ja Jonas. Tokihan ne on ylityötunteja, eli ihan mielelläni minä niitä tein sillä tarvitsen niitä kun saan ensi kuussa vieraita :D Kahvia tuli keitettyä ihan reilusti ja samaan malliin astioita tiskattua kun sen aika tuli, kaikki eivät mahtuneet opettajanhuoneen astianpesukoneeseen ja Mensan väki oli sitä mieltä että isompia pesukoneita ei kannattanut pyörittää niin pienen määrän takia.

Töiden jälkeen lähdettiin sitten kahden aikaan keskiaikamarkkinoille, jotka järjestettiin hotelli West Fehnin pihalla. Oli muuten ihan uskomattoman mahtavaa!! Meillä vierähti siellä neljä tuntia Mikon ja Jonaksen kanssa ihan siivillä. Pois lähdettiin kuitenkin juuri sopivasti, sillä kotiinpäästyä alkoi satamaan ja nostatti ukkosen.

Jonas osti markkinoilta itselleen miekan (on muuten hieno!) ja Mikko ketunhännän :D Ketunhäntä kainalossa kulkemisesta onkin nyt sitten revitty vitsiä enemmän kuin laki sallii.. Minä puolestani löysin tosi upeasti tehdyn rannekorun (käsityötä tottakai, jopa Mikon mielestä erittäin hyvin tehty) ja hieman muutakin, synttärilahjan itselleni, siitä sitten joskus tulevaisuudessa lisää.. :D Jokatapauksessa oli ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa, täytyy käydä vastaavissa tapahtumissa toistekin♥

Oikeanpuoleisella hepulla oli muuten hienoin asu jonka näin koko päivänä.
Oli täynnä jos jonkinmoista yksityiskohtaa..

Illalla tein myös suomalaista pannukakkua näille. Ei siitä ihan semmoinen tullut kuin olisi pitänyt mutta kaikki siitä silti tykkäsivät ja se onkin jo melkein tuhottu. Tosin Jonaksen mielestä se ei ole pannukakku vaan kakku, tästä ollaan ehditty tapella vaikka kuinka :D

Tänään sitten varattiin myös Mikon kanssa lennot niin, että ollaan uusivuosi kotosuomessa. Tuntuu kauheen kivalle ajatukselle käydä kotona vaikka siihen on vielä useampi kuukaus. Noh, välillä on onneksi häppeninkiä kun Roosa, Anna ja Sipsu ovat tulossa käymään ensi kuussa ja työtkin tulevat varmasti pitämään kiireisenä enemmän tai vähemmän :) Eiköhän tuo aika kulu nopsaan kun on se tähänkin asti kulunut.

Nyt päikkäreille! Ensi viikolla pitää jaksaa kestitä Comenius-vieraita.

- Emmi

P.S. Pahoitteluni hieman ehkä hypähtelevästä postauksesta. Nyt ei keskittyminen riitä :D