Comenius-viikko ja Jugendcafen avajaiset

Noniin, heippa vaan!

Viime viikolla piti kiirettä ja siksi oma päivittämistahti on nyt ollut erittäin hidasta. Oman jaksamisen takia on jättänyt tämän vähemmälle :) Oon ollut liian väsynyt ajatellakseni pitkiä kertomuksia.

Miksis sitten piti niin kauheeta kiirettä?

Meille tuli tänne Rhauderfehniin vesiaiheisen Comenius-projektin vieraita Saksan Kasselista, Suomesta, Puolasta, Liettuasta ja Espanjasta. Meidät vapaaehtoiset oli buukattu siihen kiinni erittäin tiiviisti, auttamaan kaikessa mahdollisessa. Minulla suurin velvollisuus liittyi tottakai Suomen ryhmän auttamiseen, johon kuului kaksi opettajaa ja semmoiset kuusi tai seitsemän (???) noin 12-vuotiasta poikaa :)

Maanantai oli ryhmien saapumispäivä, joten meidän ei vielä silloin tarvinnut tehdä kuin joitain valmisteluja tulevia päiviä varten. Itse ruljanssi alkoi sitten tiistaina, kun meillä oli reissu Baltrumin saarelle tekemään mutakävely.

Minähän olin tehnyt kyseisen kävelyn jo kesällä 2013 ja siksi olin tällä kertaa ihan kauhuissani, pelkkä ajatus teki pahaa :D Viimeksi en nimittäin ollut ko. mutakävelyn ystävä ollenkaan, puhumattakaan siitä että nyt syksy teki jo tuloaan ja vesi ja muta olisi varmasti kylmää ja ulottuisi polviin. No, ehkä ne ei olleet parhaat mahdolliset, mutta näillä ennakko-oletuksilla mentiin.

Ensin mentiin rannikolle bussilla ja itse saarelle jatkettiin luonnollisesti lautalla. Saarella aikaa meillä oli kuutisen tuntia. Ensin mentiin rannalle, jossa oppilaat saivat keräillä rannalta simpukankuoria ja kaikkea muuta sieltä löytyvää. Me vapaaehtoiset (pääasiassa ympäristövapaaehtoiset tosin, eli Sara ja Jonas) kerrottiin sitten lisää niistä jutuista joita lapset löysivät ja kierrettiin muutenkin katsomassa ettei kukaan hävinnyt porukasta tms. Lisäksi myöhemmin pelattiin rannalla jalkapalloa ja rakennettiin hiekkalinnoja. Eräs ehkä 10-vuotias saksalaispoika oli rakennusmestarina, minä ja Teresa yritettiin parhaamme tehdä mahdollisimman hieno linna apuna. Hienohan siitä tuli, tottakai :D

No, rantaseikkailun jälkeen mentiin syömään rantaravintolaan (?). Siinä missä kaikki opettajat menivät toiselle puolelle syömään, meidät vapaaehtoiset ahdettiin syömään kaikkien lasten kanssa yhteen huoneeseen. Ainakin melua riitti :D Mutta ihan hauskaa oli kuunnella, kun puolalaiset ja espanjalaiset lapset omassa pöydässä onnistuivat kommunikoimaan vaikka minkämoisten mutkien kautta tosi hyvin, vaikka englanti ei varsinkaan jälkimmäisellä puoliskolla ollut vielä kovin kummoinen. Oli aika hienoa :)

Rannalta jatkettiin vielä matkamuistomyymälän kautta Waddensea -museoon, ennen mutakävelyä. Itse kävelylle lähdettiin sitten neljän jälkeen. Porukka jakautui kahteen ryhmään; oli suomalaisten ja Kasselin saksalaisten ryhmä (johon myös minä ja Teresa kuuluttiin) sekä toinen ryhmä, johon kuuluivat kaikki muut.

Eikun menoksi..

Kävelyn alku lähti paljon kevyemmin kuin viimeksi, sillä Baltrumin päässä maa on kiinteämpää kuin toisessa päässä. Muutenkin minusta alkoi tuntua kävelyn edetessä sille, että herrajesta, onko tämä tällä kertaa jotenkin helpompaa? Samaan aikaan pelkäsin kuitenkin koko ajan että apua, kohta ollaan polvia myöten (no, ainakin melkein) mutalöllössä. Mutta suureksi yllätyksekseni, ei oltu. Polvia myöten vedessä kyllä kahlattiin, mutta muta ei missään vaiheessa muuttunut ylivoimaisen raskaaksi tai syväksi. Pahimmillaan sitä oli hieman yli nilkkoihin. Ja ennenkuin minä huomasinkaan oltiin jo toisella rannalla! :D En todellakaan olisi uskonut.

Tosin perille päästyä kuultiin toiselta ryhmältä, että meidän reittivalinta oli ollut helpompi. Sen myös näki päälle päin, sillä koko toinen ryhmä oli umpikurainen ja meillä hädin tuskin mutaa ollenkaan kamppeissa. Varmaan jakautuminen näin johtui siitä, että Suomen ryhmän matkalaukut olivat monta päivää seikkailemassa teillä tietymättömillä ja näinollen vaihtovaatteet olivat erittäin vähissä eli poikia ei kehdattu viedä hankalampaa reittiä. Aina parempi näin, nyt olen innostuneempi koko mutakävelystä ja ehkä jos se pitää vielä joskus elämässä tehdä niin ainakaan asenne ei ole esteenä :D

Iltakympiltä oltiin sitten viimein kotona ja voin kertoa että uni voitti aika heti, kun suihkun kautta sänkyyn pääsin. Seuraavana aamuna herätys oli kuitenkin jälleen aikaisin, sillä meillä oli jo vartin yli seittemän aikaan puuhaa koululla; ylimääräisten tuolien kantoa luokkiin sillä Comenius-vieraat osallistuivat myös tavallisille oppitunneille.

Muuten päivä kului jälleen valmisteluja tehdessä; meidän piti kattaa lounas ja iltapäivällä ryhtyä valmistelemaan grillijuhlia Comenius-vieraille ja näiden isäntäperheille. En muuten ole eläessäni nähnyt niin järeätä määrää grilliruokaa.. :D Mutta oli vieraitakin paljon, noin sata henkeä. Jonas hääri grillimestarina, me muut säädettiin vähän kaikkea tarpeellista. Mutta kun Comenius-ryhmä palasi Papenburgista telakalta, minun piti mennä Manuelin kanssa järjestämään halliin liikuntaa ja kaikkea mahdollista ja vahtimaan ettei kukaan telo itseään tai toisiaan (ainakaan kovin pahasti). Tämä velvollisuus lankesi minulle tottakai Suomen ryhmän ansiosta; jok-ikinen meidän pojista oli siellä pelaamassa jalkapalloa :D Yllättävää..

No, kun grillijuhlat saatiin päätökseen meidän piti vielä siivota Mensan keittiö ja sen jälkeen oltiin jälleen vapaita. Sitä astioiden määrää. Onneksi sentään oli suurkeittiön astianpesukone, ettei siinä kauaa kuitenkaan loppupeleissä mennyt.

Torstaina sitten meillä oli reissu Bremeniin, jossa käytiin ensin tiedekeskus Universumissa. Paikka oli siis ilmeisesti vähän samanlainen kuin Heureka; siellä oli näyttelyitä ja niissä sai itse kokeilla ja testailla juttuja. Me saimme vapaasti valita haluamme näyttelyn vaihtoehdoista ihminen - maa - avaruus. Minä halusin mennä joko ihmis- tai maa-aiheiseen näyttelyyn, Manuel ei halunnut maahan ja Teresalle ei yllättäen ollut mitään väliä, joten päädyttiin ihmettelemään ihmiselämää. Oli kyllä mielenkiintoista! Jännin oli pilkkopimeä huone, jossa piti etsiä oikea reitti tunnustelemalla. Manuel veti sen helposti läpi, mutta minä ja Teresa seikkailtiin vähän monimutkaisemmin kun ei uskallettu jatkaa yhdestä kohtaa eteenpäin.. :D Pimeässä menee aistit totaalisen sekaisin, kun ei todellakaan nää yhtään mitään. Ulos kuitenkin päästiin ja hauskaa oli.

Tiedekeskuksesta jatkettiin Bremenin keskustaan, jossa muilla oli opastettu kierros - meidät kolme vapaaehtoista vapautettiin oitis ostoksille. Aikaa meillä oli ehkä kolme tuntia, joten ehdittiin käydä Teresan kanssa mm. ottamassa turistimeinigillä kuvia Bremenin soittoniekkojen patsaan luona (jossa oli muuten ryhmä japanilaisia turisteja......) ja isossa ja ihan älyttömän hienossa katolisessa kirkossa, joka oli torin kulmalla. Itse shoppailulle jäi sitten vähän vähemmän aikaa, kun hääsäiltiin pitkin poikin. Enkä minä loppupeleissä ostanutkaan subia enempää, Teresakin vain uudet kengät tarpeeseen.

Kun palattiin Bremenistä, päivä oli pulkassa. Minä kävin sanomassa heipat Suomen ryhmän opettajille ja läksin sitten kotiin nukkumaan. Kolme päivää putkeen 14 - 13 - 12 -tuntisia työpäiviä imi mehut aika tehokkaasti, ja kun perjantaina viimein oli ryhmien kotiinmenopäivä eli meillä ei ollut enää mitään velvollisuuksia sen suhteen, minun olo veti nopeasti huonompaan. Lähdin kuitenkin töihin, sillä meillä oli laitteiden ja kaiken esittelyä Jugendcafessa ja en halunnut missata niitä. Sieltä päästyämme menin vielä koululle muiden mukana, mutta heti kun oltiin saatu toinen Jugendcafeen liittyvä velvollisuus hoidettua, minä lähdin kotiin (osittain myös muiden painostamana). Olin nimittäin kuumeessa ja kotona kaaduinkin melkein heti sänkyyn ja nukuin toisten tuloon asti.

Perjantai-ilta menikin sitten sängyssä makoillessa, sillä ylhäällä oleminen oli liian raskasta. Samalla meinigillä jatkui myös lauantaiaamu; vasta iltapäivällä parin tunnin päiväunien jälkeen helpotti viimein. Onneksi Mikko oli koko tuon ajan seurana :) ♥ Mukavampi sairastaa kun ei tartte olla pitkiä aikoja yksin.

Sunnuntaina olin sitten jo enemmän tai vähemmän työskentelykunnossa, kun meillä oli Jugendcafen viralliset avajaiset. Ensin avajaiset olivat kutsuvieraille, kuten kunnanjohtajille, poliitikoille, nuorisotyöntekijöille jne. Sen jälkeen kahvila avautui muulle väelle. Hirveetä yleisöryntäystä ei vielä saatu, mutta toisaalta mainostaminenkin on ollut vielä vähän vähissä. Uskon että enemmän väkeä tulee kyllä kun sana leviää.

Huippujuttuja Jugendcafesta löytyy: pöytäjalis, biljardi, iso telkkari, kunnolliset musiikkivehkeet, keittiö jossa on mahdollista tehdä jotain ruokaa myös nuorten kanssa, pari tietokonetta :D Ja mukavat sohvat. Eli kaiken pitäis olla kunnossa sitä varten että asiakkaatkin viihtyy, eikä hintatasokaan ole todellakaan päätä huimaava. Kaikki on tosi halpaa.

Tästä alkaneesta viikosta ei nyt ole vielä paljon sanottavaa. Maanantaina olin kans työvuorossa kahvilassa, sillä nää pari ekaa kertaa meillä on täysi miehitys siltä varalta, ettei tiedetä jotain asiaa tai osata tehdä oikein. Jatkossa sitten meitä on vaan kaks kerrallaan, yksi saksaa puhuva ja minä tai Teresa :) Sain myös askarrella väliaikaisen julisteen nuorisokahvilalle, jossa menikin sitten ihan kiitettävästi aikaa..

Koitan kiristää päivitystahtia ja kertoa vähän enemmän tunnelmista pelkkien työtehtävien lisäksi, mutta katsotaan nyt miten onnistun pitämään siitä kiinni :D Pari aihepostausta pyörii mielessä, mutta luulen että tarvitsen vähän enemmän aikaa niihin.

Mukavaa loppuviikkoa! Ylihuomenna onkin Saksan yhteinäistymispäivä, eli vapaapäivä kaikille :)

- Emmi

P.S. Kuvat Baltrumista on Teresan puhelimella otettuja, koska allekirjoittanut unohti puhelimensa kotiin. Älkää säikähtäkö laatua...